22. heinäkuuta 2011

Romanttisia ruusuja

Tämä kesä ei kyllä ole ollut kovin tuottoisa käsitöiden suhteen. Pistojakaan ei ole kertynyt viime viikkoina kuin muutama, kun on pitänyt lepuuttaa kipeää niskaa. Ja ei tällä helteellä kyllä jaksaisi muutenkaan!
Mietin jo, että enhän minä saa tännekään mitään uutta näytettäväksi, kun tekeleet vaan lojuu kaapissa...
Sitten ajattelin, että onhan täällä talo täynnä vanhempia rp-töitä, voinhan esitellä niitäkin näin "hiljaisempina aikoina". Tänään onkin sitten tämmöinen romanttisempi teema, ruusutauluja nimittäin!
Tämä on taulu jonka näen aina aamulla ensimmäiseksi kun herään. Tämä taisi olla DMC:n kitti mutta valitettavasti en enää muista nimeä, valmistumisesta on sen verran monta vuotta. Itse tykkään tästä paljon ja noita hardanger-kuvioita oli tosi mukava tehdä.

Ja vielä toinen DMC:ltä, tähän olen merkinnyt valmistumisvuodeksi 2007. Tästäkin tykkään, ja tämä taitaakin olla toistaiseksi ainut työ jonka olen pistellyt pellavalangoilla. Niillä tulee kaunista jälkeä, mutta ovat kyllä vähän konstikkaita käsitellä karheutensa vuoksi.

Ja vielä tämmöinen pikkuenkeli... Jos en väärin muista, niin tämä oli Dimensionsin kitti, muutama vuosi sitten pistelty tämäkin. Tässä on mukana blending filament -lankaa sekä kirkkaita helmiä, mahtavatko näkyä kuvassa. Muistan että aikanaan ihastuin tähän siksi, kun enkeli ilmeineen muistutti kovasti nuorimmaistani. Nyt tyttö on jo vähän isompi. :)

IN ENGLISH;
I haven´t been able to do much this month, I have a sore neck and have to let it rest. So I decided to show some older projects that I have stitched years ago. Today´s theme is quite rosy... At the top is a cross stitch/hardanger sampler that I like very much, It is hanging next to my bed. Next is another sampler, stitched back in 2007.  It was stitched with linen threads, which was a bit tricky as they are quite harsh, but they look really nice. These both samplers were kits by DMC. And below is an angel picture by Dimensions. I remember buying it because she looked so much like my youngest dd at the time.

8 kommenttia:

  1. Onpas kauniita ruusutauluja; kyllähän näitä kelpaa tosiaan näin "hiljaisempina aikoina" esitellä!

    Tykkään noiden pellavalankojen ilmeestä. Itselläkin on joitakin dokkia ostettuna, että jos vaikka ehtisi kokeilla, muttei ole vielä tullut sopivaa väliä siihen puuhaan. Taitaa lankavaha auttaa niiden kanssa, samalla tavalla kuin metallilankojenkin?

    Tällaisella hellekelillä mulla vielä ristipistot ja virkkuut sujuu, mutta neulomisen kanssa on tuskaista; liian aktiivista "urheilua" se, näemmä...

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania töitä! Onpa ihana herätä aamulla ruusuisiin kuviin. Minä taas en helteellä jaksa muuta kuin istua pihalla varjossa pistelemässä:).

    VastaaPoista
  3. Nyt menee ihan sanattomaksi-niin kauniita ovat ruusutaulusi!
    Tykkään juuri tälläisistä vanhanaikasen romanttisista töistä ja ruusuista puutarhassa
    tai rp-malleina.
    Dimensionsin työ on livenä sata kertaa hienompi,rp-kerhomme Pirkko pisteli tuon ja vars. helmet on niin kaunis yksityiskohta :)

    Lanka siinä La -da-dan koristeessa on
    Weeks Dye Works "Noel" .Ostettu SewandSow.sta netistä.
    Tykkään kokeilla uusia jänniä lankoja ja varsinkin näitä käsinvärjättyjä monivärisiä.Niillä pistellessä voi tulla yllättäviäkin lopputuloksia..

    Mitä pistelet nyt!?
    Minusta ainakin on kiva nähdä myös keskeneräisiä töitä... :)

    VastaaPoista
  4. Kivoja töitä olet tehnyt. :) Kuten Lumiruusu myös minä olen kiinnostunut näkemään keskeneräiset pistelysi.

    VastaaPoista
  5. Kaikki työt vaan kehiin =D Tosi ihania pistelyitä, että kyllä näitä kelpaa ihastella!

    VastaaPoista
  6. Ihania töitä! Tuo ensimmäinen on suosikkini, mutta kaikki ne ovat kauniita.

    VastaaPoista
  7. Oi miten kauniita tauluja. Tuo eka ruusutaulu on kyllä aivan ihastuttava!

    VastaaPoista