30. maaliskuuta 2013

Syksyä ja kevättä

No nyt olen jo saanut sen verran aikaiseksi että on jotain näytettävää... Ensin tämä syksy-osasto:


Neuloin taas tällaiset hyvin tavalliset ja hyvin värikkäät sukat, tavalliset sileät kun on käytössä parhaita ja minä tykkään käyttää villasukkia päivin ja öin. Tämä on samansävyisestä Zauberball-kerästä kuin edelliskerran virkattu huivi, raidoittuu aika jänskästi sukissa. Minusta paljon kauniimmin siinä huivissa, mutta kivat on nämäkin.
Lankaa jäi vähän yli joten jatkoin sitä huivia vielä muutaman kerroksen verran. On ollut ihan lempparihuivi viime aikoina, kovasti käytössä kaulalle kiedottuna, mutta hiukan nafti mitoiltaan, joten hyvään kohteeseen meni kerän jämät. Alimmasta kuvasta sitten löytyy mitä pienenpienestä jämäjämälangasta tuli. :)


Ensin kuitenkin pistelyosasto. Jokainen pisto lasketaan edistykseksi... AaHRH:n toinen ruutu on lähestulkoon valmis, pari pientä yksityiskohtaa puuttuu, kun langat loppuivat ja tilaus viipyy. Nyt samalla onkin sitten tulossa kaikki tästä projektista uupuneet langat, joten pian saa rauhassa porhaltaa eteenpäin. :)


Noista yläreunan lehdistä siis puuttuu vielä pistoja, samoin linnunpelätistä. Ja kolmosruudussa on sentään jo reunat odottamassa. Siihen tuleekin paljon vihreää, jee...


Kevätosastoa saavat edustaa nämä vuosia sitten pistellyt tipuset. Ovat sellaisia plastic canvas -hahmoja, nuorimmainen haluaa ne joka vuosi esille. Oma suosikkini on tuo vasemmanpuoleinen kuviollinen tipu!
Muut pistellyt pääsiäiskoristeet olenkin tainnut esitellä viime vuonna, sieltä löytyy siis Prairie Schooler -pupua ja tipua sun muuta jos joku haluaa katsoa. Tälle vuodelle ei nyt tullut uusia... Ehkä ensi vuonna sitten.


Sukkalanganjämä roikkuu pajunkissoissa. :)
Tuo alempi on joku vanhempi, muistaakseni bambulangasta virkattu "jämäprojekti". Noita voisi kyllä tehdä lisääkin eri värisinä ja erilaisin koristeluin, kun vaan saisi jostain niitä isoja pääsiäismunien "yllätyskoteloita".

Hyvää pääsiäistä kaikille, ja kukaan tuskin pistää pahakseen pitkää viikonloppua keväisessä auringonpaisteessa. :)

7 kommenttia:

  1. Voi että mä tykkään tuosta AaHRH-mallista. Kiva kun jaksat laittaa edistysmistä tänne näytille. Itsellä ois noita malleja myös kaapissa odottamassa aloittamista, mutta kun ovat niin isoja malleja, niin aloitus tyssää aina ajatuksen tasolle. :D

    VastaaPoista
  2. Ihania pääsiäiskoristeita! Ja ihana AaHRH, kiva kun saat sitä aina vähän eteenpäin ja näytät meillekin :)

    VastaaPoista
  3. Sukat on kyllä nätit, tykkään sateenkaaren väreistä!
    Kyselit pupukehyksen perään, se on tullut rp-lehden kylkiäisenä:)

    VastaaPoista
  4. Ai että noista sukistahan tuli tosi upeat ja eläväiset! Ja tuo "AaHRH":si kasvaa vauhdilla, ja on kanssa niin kaunis värimaailmoineen kaikkineen! - Voi että, neulotut ja virkatut pääsiäismunat on kivoja, en vaan tänäkään vuonna ehtinyt, vaikka niin etukäteen kuvittelin. Noh, ehkä sit tulevina pääsiäisinä :D.

    VastaaPoista
  5. Ihan hauska sukkalanka ja todella ihana pistely! Toi kurpitsamaa on niin upea! Kiva keväinen pääsiäistunnelma lopussa.

    VastaaPoista
  6. Hyvää äitienpäivää sullekin! Ootas, kun ehdin päivittää sen Endymionin, se on nimittäin vihdoin valmis (!), joskin vielä ilman kehyksiä :D. Mutta ensin täytyy ottaa kuvat äitienpäivälahjoista... :)

    VastaaPoista
  7. Minä täällä koneella vielä näin yömyöhään (klo.0.26) -Äitienpäivä tervehdys Sinulle hiukan jälkikäteen !

    Voi ,miten paljon onkaan taas edstynyt tuo iso työ,siitä tulee ihan huikean hieno.

    Enkeleitä elämäänne toivoo Maija = Rouva Lumiruusu

    VastaaPoista