8. lokakuuta 2013

Pistojakin tällä kertaa...

Pieni katsaus syksyn "satoon", tässä tuoreimipia käsitöitä:


Nuorimmaisen kanssa kävimme lähimetsässä keräämässä askartelumateriaalia, ja tietysti heti piti askarrellakin jotain. Kranssipohja ja sienet on pelastettu Tiimarin alesta, muut ainekset sieltä metsästä.


Tässä nuorimmainen poseeraa "jämälankahuivin" kanssa. Minulle oli kertynyt monenvärisiä höttölankoja (Rose Mohairia jne) ja virkkasin niistä sitten tuollaisia kukkapyörylöitä.


Tuollaisia paloja mitkä yhdistetään jo virkatessa on kiva tehdä. Tai minulla siis meinaa aina tökkiä eriväristen lankojen päättely sekä palojen yhdistäminen lopuksi. Ja tulihan noista jämistä toki erittäin värikäs huivi! :)


Nuorin joutui malliksi tässäkin. Nämä säärystimet ovat esikoiselle, hieman pidempiin koipiin siis tarkoitetut.


Ja muutama pistokin on siis ilmestynyt tähän AaHRH -malliin sitten viime näkemän. Tästä viidennestä ruudusta tuleekin hieman erilainen noihin aiempiin maisemakuviin verrattuna. Kuvaan tulee siis valtavan suuri sikapossu... :)


Pahoittelen että nämä pistelykuvat ovat taas niin epäselviä. Mikähän hyvien pistelykuvien salaisuus mahtaa olla? Myönnän kyllä etten edes jaksanut harkita työn silittämistä.


Vieläkään ei ole ollut pakkasöitä täälläpäin, joten ruusutkin availevat vielä nuppujaan rohkeasti. Ihanan lämpimiä päiviä on taas ollutkin (vaikka ne ovatkin kuluneet tunkkaisessa luokkahuoneessa jne).
Mukavia syyspäiviä ja hyviä haravointikelejä lukijoille!

4 kommenttia:

  1. Oipas taas erityisen kaunis ja syksyn-tunnelmainen blogipäivitys Sinulla!

    Ja voi mahdoton ,miten paljon oletkaan jo tehnyt tuota isoa rp.työtäsi ,on se vaan todella näyttävä.
    Pyörylöistä virkattu huivi muistuttaa eri värisiä syksynlehtiä ,oikein sesongin värit siinä .

    Minusta sinun ottamat rp.kuvat on aivan oivallisia...minulla ainakin on säälittävän vanha pieni digikamera tai kuten poikani 16v asian ilmaisee
    "Äiti ,toi sun kamera on tosi onneton vehje"...minä kyllä tykkään tästä "onnettomastani" ja oon siihen tottunut :)

    Enpä taida osata muita vinkkejä antaa kuin että aina kannattaa luonnonvalossa jos mahdollista,ja lähikuvistakin tykkään.
    Otan usein pienemmistä töistä/malleista kuvat kohtisuoraan ylhäältä päin jotta kangas/paperi ei näytä "venyvän"-jos tiedät mitä tarkoitan :)
    Ja malleista kiiltävä sellofaani (jos on, pois ettei tule läiskiä...

    Minusta Sinun blogissa on aina tosi kauniit kuvat nytkin ihana syys-ruusu ihan kuin Maijaa varten ;)

    VastaaPoista
  2. Voi tuosta pistelystä tulee niin ihana sitten joskus, aika piankin näemmä, kun se valmistuu!
    Ja tosi kivat ovat säärystimet ja kertakaikkiaan ihanan eläväisennäköinen jämähuivi. Noista tulee aina niin värikkäitä, raikkaita ja kauniita, ja tässä on erinomaiset väriyhdistelmät!

    VastaaPoista
  3. Kyselit, paljonko meni lankaa siihen pääkallohuiviin. Tekemänikokoiseen huiviin meni Novitan Virkkauslankaa aika tarkkaan kaksi kerää. Jos olisi ollut kolmas kerä, olisi saanut vähän pitemmät hapsut :) - Vielä teen kyllä joskus itsellenikin toisen tuommoisesta ohuemmasta langasta. Tulee kivasti erioloinen kuin siitä aiemmasta paksummasta, jonka tein.

    VastaaPoista
  4. Aivan upea tuo huivi!:) itsekin haluaisin tehdä tuollaisen, mutta ei meinaa kärsivällisyys riittää noin isoihin töihin:< käytitkö paljon aikaa sen tekemiseen? Myös säärystimet on upeat!:)

    VastaaPoista