Otin lisää pääsiäiskoristeita esille, joten tässäpä kuvat niistäkin:
Pistelin tämän pääsiäismunamallin viime keväänä ranskalaisesta "Passion Fil" -lehdestä. Viimeistelyssä pääsee helpolla kun käyttää aina samaa, tuttua tapaa.. :)
Prairie Schoolerin "Peep"-freebie on varmaan monelle tuttu malli. Söpöhän se on ja nopsa pistellä, joten ei varmaan mikään ihme että se on suosittu.
Viime viikkoina olen pikkuhiljaa pistellyt Lumikkityötä eteenpäin, näin pitkälle on jo päästy!
Tuon alapuoliskon parissa olen enimmäkseen touhunnut, ja nyt työ on sillä mallilla että kovin isoja tyhjiä alueita ei enää ole, tuolla oikeassa ylänurkassa on ainut kokonaan pistelemätön alue. Kovasti on kyllä vielä täytettävänä noita pienempiä koloja... Sitten vielä jälkipistot ja hirmuinen määrä solmupistoja! Mutta nyt alkaa jo olla toiveikas olo että kyllä tämä vielä tänä vuonna valmistuu. :)
Sain salomoninsolmuilla virkattavan kolmiohuivinkin valmiiksi, mutta kelvollista kuvaa en onnistunut ottamaan:
Huivista tuli nimittäin melkoisen iso, joten sisälle sitä ei saanut levitettyä mihinkään kuvaa varten, ja ulkona tuulessa ja auringonpaisteessa tuommoinen kevyt höttöhuivi ei osannut käyttäytyä ollenkaan. Tässä jonkunlainen otos, ja tästä sisälläotetusta myttykuvasta näkee langan värin vähän selkeämmin:
Huiviin on siis käytetty yksi kerä Novitan Polku-lankaa, ja tämän on tarkoitus olla käytössä kaulalle mytättynä ruskean takin kanssa.
Olen jotenkin saanut rintarangan jumiin ja niskan kramppiin, vaikka olen kyllä liikkunut päivittäin, joten täytyy nyt koettaa malttaa lepuuttaa ja toivoa ettei ole kovin pitkää käsityötaukoa luvassa. Yleensä nämä vaivat muistuttavat kesäisin, kun niska ei tunnu yhtään kestävän hellettä, mutta välillä näinkin. Mutta nautitaanhan keväisestä auringonpaisteesta - ja niistä sadekuuroista - joka tapauksessa! :)
IN ENGLISH; I took some Easter decorations from the drawer; the egg design is from a french "Passion Fil" magazine, and I´m sure many stistchers are familiar with the Prairie schooler freebie "Peep".
Here is the current state of my long term project, "Snow White Discovers the Cottage". Now I´m beginning to feel that I will finish it this year! :)
I finished my crocheted scarf, but the pictures are terrible as it was a windy day. I´m going to wear it wrapped around my neck with a brown jacket.
I have some back and neck problems at the moment so I´ll have to take it easy for a while. Hopefully I can soon get back to stitching and knitting.