10. lokakuuta 2011

Vielä syksyn lehtiä...

Lehtiä on maassa tosi paljon vaikka niitä on kärrätty kompostiin jo monena päivänä. Yksi suuri koivu ei ole suostunut vielä edes pudottamaan lehtiään, pikkuhiljaa vasta värjäytyy keltaiseksi. Haravointi on ihan kivaa vaikka minulla meneekin siitä aina poskiontelot tukkoon ja silmät turvoksiin...
Onneksi nämä pistellyt syksyn lehdet eivät aiheuta allergiaoireita!


Sain valmiiksi tämän Marie Suarezin mallin nimeltä "Douceur d´automne", josta osa on tehty ristipistoin ja osa muilla kirjontapistoilla. Oli vaihteeksi kivaa pistellä muutakin kuin pelkkiä rasteja!



Aluksi meinasi tulla vähän mutkia matkaan: Varta vasten ostamani Prym-merkkinen silitettävä merkkauskynä ei toiminut alkuunkaan. Vaikka kuinka silitin, kankaalle jäi vain vähän haaleansinistä suttua. (ja sitten se suttu ei lähtenyt edes pesemällä pois joten yksi kankaanpala meni hukkaan.) Päädyin sitten laittamaan pellavan mallikuvan päälle ja piirtämään kuviot läpi terävällä lyijykynällä.
Sitten vielä pistellessäni noita "laatikoita" huomasin ettei kankaan tiheys täsmääkään. 40 countina se minulle myytiin, mutta sitten nuo piirretyt kuviot olivatkin suhteessa vähän liian isoja (tai laatikot liian ahtaita...) joten piti vähän soveltaa että sain esim. tekstit mahtumaan.
Mutta ei se mitään...  loppu hyvin, kaikki hyvin!



Tuo liukuvärjätty lanka on Glorianan silkkilankaa, sävy nimeltä "Apricot Grove", ja muut ovat DMC:tä.



IN ENGLISH; This design is called "Douceur d´automne" by Marie Suarez. It was really nice to work on all those different stitches. I had to modify the chart a little as my linen turned out to be wrong count so all the letters and some of the motifs wouldn´t have fitted otherwise. The beautiful overdyed thread is Gloriana silk colour "Apricot Grove" .

9 kommenttia:

  1. Oi miten kaunis!Niin pehmeät värit.

    VastaaPoista
  2. Kylläpä on kaunis. Siinä on vaikka millaisia pistoja. Nuo tammenterhot ovat erityisen kivannäköiset.

    VastaaPoista
  3. Tämä on oikea taideteos!!
    Niin herkkää ja paljon kivoja yksityiskohtia :)
    Kaunista kun työssä on monia erilaisia pistoja..mahtava tuo hortensia .

    VastaaPoista
  4. Kerrassaan ihana syystaulu, upeita erilaisia pistoja, tuovat hienosti ulottuvuuta työhön. Myös värimaailma on upea!

    VastaaPoista
  5. Täällä huokailen ihastuksesta, niin upea syystyö! Hienoja erilaisia pistoja (minä en koskaan kirjonut muilla pistoilla kuin ristipistoilla).
    Tykästyin kyllä niin tähän työhösi, etten meinaa malttaa lähteä sivulta pois sitä ihailemasta:)

    VastaaPoista
  6. Ai että on kaunis, ja mitkä herkulliset värit! Eipä olisi lopputuloksesta uskonut, mitä hankaluuksia oli matkalla...
    Ai niin, ja minua tietysti miellyttävät erityisesti nuo tekstit; ne kruunaavat mallin kuin mallin.

    VastaaPoista
  7. Olen samaa mieltä toisten kanssa, tosi kaunis työ!

    VastaaPoista