15. syyskuuta 2012

Orava ja kehyksiä

Tämä BBD:n oravamalli tuli valmiiksi eilen. Kiireessä tuli jotenkin huonoja kuvia, mutta jospa tästä jotain selvää saisi:


Malli on siis BBD:n kirjasta "A Fine Collection", jossa on oma malli joka kuukaudelle, tämä on "September Gathering". Kangas on oikeasti vaaleaa kellertävänruskeaa (Edinbourgh linen sävy Sand), mutta tämä kuvaaminen ei tosiaan ihan nappiin onnistunut.
Työstä tuli aika pieni, vain kymmenen senttiä suuntaansa, koska kangas on melko tiheää. Mietin pistelisinkö 35 countille yhdellä vai kahdella säikeellä, ja olen tyytyväinen että päädyin kahteen, tuli kivan tiivis ja peittävä pinta. Minulla on yksi tosi suuri malli ja siihen tätä samaa kangasta odottamassa, joten ratkesi nyt asia senkin työn suhteen. Mutta sitäpä en saa aloittaa ennen kuin Lumikki on valmis...

Virpi lähetti minulle ystävällisesti viimeistelykärpäsiä tässä vähän aikaa sitten. Vaikean paikan eteen joutuvat tässä osoitteessa, joten ei sovi odottaa että viimeistelemättömien laatikko yhtäkkiä tyhjenisi. Mutta jotain pientä on sentään tapahtunut, sellaista missä minä, laiska viimeistelijä pääsen mahdollisimman vähällä:


Tämän viime syksynä pistelemäni Marie Suarezin mallin sain aikaiseksi laittaa valokuvakehyksiin, ja nyt se koristaa käsityölipastoani.
Kehystämö on helppo ratkaisu laiskalle viimeistelijälle kun vaan raaskii raottaa kukkaronnyörejä...


Tämä hiljattain pistelty LHN pääsi kehyksiin, samoin viime talvena pistelty Plum Street Samplersin malli:


Ja vielä tämä vuosi sitten pistelty Blue Ribbon Designsin syysmalli. Nyt sekin pääsee viimein esille.
Siis, kun vielä saisi aikaiseksi lyödä ne naulat seinään. :)
Voi kun sais tuon oravankin joskus viimeisteltyä... Ideoita?


Syksyn tulo näkyy ainakin siten että olen ostanut ihan valtavat määrät neulelankaa... Muutama pieni työ on jo puikoillakin, ja tämä kauluri tuli valmiiksi:


Väsypäiviä varten piti olla joku superhelppo neule, ja ihan kelpo kaulanlämmitin tuosta Noki-langasta tuli.
Kivoja syyspäiviä, lehtien leijailua on kiva katsella! :)

IN ENGLISH; I´m sorry about bad pictures... I finished this little Squirrel from BBD book "A Fine Collection". I also finally got some older projects framed, they had been sitting in a drawer way too long.
Autumn has come and I have bought loads of yarn for knitting. I have socks and mittens on the way, and finished this super easy neckwarmer.

11 kommenttia:

  1. Kyllä sinun nyt kelpaa, kun sait uusia kauniita tauluja seinälle!
    Oravasta tuli oikein nätti, taidan säästää omani ensi syksylle.
    Minunkin pitää neuloa tytölle tuubihuivi, jospa tänään löydän sopivaa lankaa Prismasta niin pääsen aloittelemaan.

    VastaaPoista
  2. Taas niin mahtavia töitä että! Ihania tauluja. Minulla on vuodenaikavaihdossa syysosuudessa saamani Sarin tekemä syksyinen pikkutyyny nojallaan kukkaruukkua vasten keittiön tason päällä ja toinen pikkutyyny, aikanaan LK-vaihdossa saatu, olohuoneessa. Blogissani on kuvia, katsopa sieltä. Joten ehdotukseni pikkuoravan viimeistelyyn on pieni koristetyyny :)

    VastaaPoista
  3. Orava-työ on aivan ihana, siinä on niin kauniita erilaisia ruskean sävyjä ja kehystetyt työt on molemmat ihan huikean hienoja :)

    Minä ehdotan viimestelyksi pinkeeppiä,ne on niin helppo laittaa esille.

    Tuubihuivi on upea,Tytölläni on myös tekeillä tuon tyylinen huivi hopeanvaaleasta Novita Crystalista...

    VastaaPoista
  4. Voi apua miten ihana syksy täällä on! Hienoa, että kärpäsistä oli edes vähän apua. Laitan tulemaan uuden paketillisen, että saat tuon oravankin viimeisteltyä. Mä ompelisin siitä sisustustyynyn, ihan ehdottomasti. Jotain sopivan väristä kangasta vaan lisää ympärille niin, että koko on sopiva. Ja takakappale yhdestä palasta ja kaupasta valmis täytetyyny sisään ja se on siinä kun ompelee vaan sen täyttöaukon kii... Nopeeta ja helppoa eikä tartte ommella ku suoraa saumaa.

    VastaaPoista
  5. Söpö orava :). Tuo Plum Street Sampler on upea, on nääs tuo tekstikin, ja lintujakin vielä ;).
    Tosiaan kivannäköinen kauluri. Noki-langasta ei ole tullut kokeiltua vielä mitään, mutta näemmä se näyttää neuleena hyvältä, eli rohkaisee neulomishaluja tännekin - mutta ensin niitä villasukkia, ettei varpaat palele...

    VastaaPoista
  6. Kerrassaan ihania tauluja ihan jokainen. Blue Ribbonin syystaulu on ihan ehdoton suosikkini näistä.
    Tuo BBD:n kirja on ollut hankintalistallani jo tovin aikaa, mutta kun pistelyt ovat olleet itsellä muutenkin vähän jäissä viime aikoina, niin ei ole tullut yhtään edes shoppailtua. Mukava nähdä, että näinkin suloinen oravamalli siis löytyy kirjasta.

    VastaaPoista
  7. Upeita tauluja! Kaikki syksyiset työt on niin kauniita, orava ja lehdet ja ihan kaikki, voi että kun tykkään näistä kaikista :)
    Plum streetin malli lähtee nyt hankintaan, aivan tositosi ihana.

    VastaaPoista
  8. Tosi kauniita syystauluja. Voisin ripustaa nuo kaikki kyllä meille, kun ovat niin ihania jokainen =D

    VastaaPoista
  9. Kivakiva, jos tehdään vaihtokauppoja, oikein mielellään hankkisin Plum Streetin tällä tavalla :). Mitä sulle saisi olla, ootko nähnyt blogissa mitään kivaa? BBD:n Wild Lilies olis ainakin tarjolla :). Laita vaikka sähköpostia,niin mietitään.

    VastaaPoista
  10. Onpa kauniita töitä ja ihanasti vuodenaikaan sopien:) Itse aloitin tänään kirjoittamaan omaa ristipistoblogiani ja toivotaan, että saa hyvän vastaanoton:)

    VastaaPoista
  11. Voi että miten ihania tauluja paljon. Ja tuo uusi orava on tosi suloinen.

    VastaaPoista