30. marraskuuta 2011

Juupas-eipäs talvi...

Tuolla hölmöllä otsikolla tarkoitin, että kuten tästä ylimmästä kuvasta näkee meillä kyllä OLI ihan talviset maisemat tuossa alkuviikosta, pikkupakkasta ja toistakymmentä senttiä lunta. Tänään onkin sitten vähän sohjoisempaa... :(
Ja huomenna alkaa jo joulukuu!


Meidän keskimmäisellä oli synttärit viime viikolla, ja pistelin hänelle lahjaksi tämmöisen pienen pöllömaskotin. Meidän lapset tykkäävät kovasti kaikista pulleroisista pehmoleluista ja poika itse tämänkin mallin bongasi joskus viime keväänä. Nyt viimein sain sen aikaiseksi hänelle pistellä, ja eihän siihen tosiaan mennyt kuin kaksi iltaa. On kuulemma mieluinen, ja asustaa nyt pojan sängynpäädyssä roikkumassa.
Pörröinen lanka on nimeltään Fur-Ta-Stitch, ja sillä oli yllättävän mukavaa ja nopeaa pistellä, paljon helpompaa kuin vaikkapa metallilangoilla, ja tuntui kestävämmältä kuin vaikkapa Whisper. Nöyhtää vain irtosi pistellessä aika paljon!


Sain myös valmiiksi tämän Isabelle Vautierin "Magie de L´hiver" -mallin. Kivaa ja joutuisaahan tuota oli pistellä, ja onhan se kaunis malli. Jostain sentään löytyy sitä talvista tunnelmaa...
En vaan tiedä mitä ( ja milloin! ) tästä tulee isona. Nätti olisi varmaan ainakin tauluna tai talvisena tyynynpäällisenä? Sen viimeistelyn kanssa vaan tökkii välillä, niin taitojen, tarvikkeiden kuin motivaationkin suhteen... Minulle sopisi kyllä semmoinen systeemi, että pistelisin vaan ja sitten ne valmiit työt muuttuisivat ihan silmänräpäyksessä kivoiksi lopputuotteiksi. ;) Toiveajattelua...
Mukavaa ja tunnelmallista alkavaa joulukuuta kaikille!


IN ENGLISH; My son had his Birthday last week, and I stitched this little owl design for him. It hangs as a mascot near his bed and he likes it a lot. In the first photo you can see some snow, but we only had that nice wintery weather for a couple of days. now it´s +4 C and wet again...
I also finished the Isabelle Vautier design. It´s pretty, but I´m not sure what to do with it, a pillow, perhaps?

8 kommenttia:

  1. Voi että tuli kaunis tuosta Vautierin mallista, hieno taulu siitä tulisi!
    Ihan samat sanat viimeistelystä...

    VastaaPoista
  2. Söpönen pehmeän pörröinen pöllö :)
    Mistä tuota käyttämääsi efekti-lankaa saa ostaa,ihanko Ameriikasta asti vai ..?!

    I.Vautier malli on niin upea että ihan heikottaa ..on jotenkin niin arvokkaan oloinen että minä varmaan kehystyttäisin sen tauluksi :)

    VastaaPoista
  3. Niin söpö pieni pöllönen!

    On kyllä todella kaunis tuo Vautierin malli! Upea.

    VastaaPoista
  4. Suloinen pörrö-pöllö :) ja aivan todella ihana on talvinen pistelysi. Punainen ja valkoinen on aina niin raikas yhdistelmä. Kaunis olisi sekä tyynynä että tauluna.

    VastaaPoista
  5. Voi miten paljon lunta teillä oli, ihanan näköistä. Meillä on nyt satanut vettä oikein kunnolla koko yön, ei kovin jouluista.
    Tosi söpö pöllö ja talvipistely on tositosi kaunis.

    VastaaPoista
  6. Tämä pöllöpostaus on mennyt minulta ihan ohi. Mitäs tähän nyt pöllöfani sanoisi... Söpö kuin mikä. Mulla on usein tänne sun blogiin tullessani tunne, että uskallanko... Kun sinulla on aina niin ihania juttuja ja tauluja ja... Pistelyaiheesi niin kolahtavat meikäläiselle :)

    VastaaPoista